”Digimarkkinoinnin aikakautena yritys voi valita yksitellen mainontansa kohdehenkilön sukupuolen, iän, mieltymysten ja tarkan maantieteellisen sijainnin perusteella.”
Mainosalan ”kulta-aikana” mainostoimistot hahmottelivat kynällä ideoita ja kiikuttivat niitä kapalevyillä asiakkaiden luokse näytille. Kuukausien edestakaisin ajelun jälkeen kampanja oli vihdoin valmis toteutettavaksi. Suunnitteluprosessin aikana jossakin päin Suomea metsuri oli lähetetty metsään kaatamaan puita, jotta paperitehtaalle saatiin raaka-ainetta sellun keittoon. Siihen mennessä kun painotalo oli saanut painolevyt valmiiksi ja viritettyä stanssauskoneet kuntoon, oli sellusta tuotettu paperi kuormattu painotalon pihaan. Painovaiheen jälkeen materiaalit ajettiin ympäri Suomea jakelukeskuksiin, josta ne kiinnitettiin yksitellen bussipysäkkien seiniin tai pudotettiin ihmisten postiluukkuihin. Kukaan ei tiennyt keitä ne ihmiset olivat joille mainoksia jaettiin ja näytettiin tai oliko niillä mitään vaikutusta. Tiedolla ei sinänsä olisi ollut mitään merkitystä, sillä prosessin kustannukset olivat valtavat, eikä asialle olisi enää voinut tehdä mitään lanseerauksen jälkeen. Tieto olisi todennäköisesti vain lisännyt tuskaa.
Digimarkkinoinnin aikakautena yritys voi valita yksitellen mainontansa kohdehenkilön sukupuolen, iän, mieltymysten ja tarkan maantieteellisen sijainnin perusteella. Mainoksia voidaan näyttää haluttuna vuorokauden aikana tietyssä laitteessa tai valitulla sivustolla, mainonnan tehoa voidaan seurata reaaliaikaisesti, ja muutoksia tehdä vaikka joka päivä. Mainosten tuotantokustannukset ovat murto-osa vanhaan malliin verrattuna ja mediabudjetin käyttöä voi säädellä vaikka tunneittain. Mainosviesti joka ei toimi voidaan lopettaa ja kaikki resurssit kohdentaa siihen mikä toimii. Mainonnan tehokkuuden mittaamisesta on tullut arkipäivää ja tulosten läpinäkyvyydestä uusi normi. Yrityksen ja asiakkaan välillä ei ole enää esteitä, vaan palaute ja vuorovaikutus on välitöntä.
Mainonta ei ole muuttunut, vaan maailma on digitalisoitunut. Uudessa maailmassa digimarkkinoinnin malli on niin ylivertainen, että on tullut yhä vaikeammaksi perustella muiden mainosvälineiden käyttöä. Digitalisoituva maailma kuitenkin muuttuu ja kehittyy koko ajan. Siksi yritys tarvitsee asiantuntevan kumppanin, joka kertoo mihin kannattaa lähteä mukaan ja mikä jättää väliin. Kumppanin, joka pystyy kertomaan toimenpiteiden tehon jo ennen kampanjan käynnistämistä. Me teemme joka päivä intohimoisesti töitä tuon lupauksen lunastamiseksi.
” Tarjoamme helposti ymmärrettävät ja selkeästi hinnoitellut digitaalisen markkinoinnin ratkaisut avaimet käteen –periaatteella.”
Tarjoamme asiakkaillemme kaikki digimarkkinoinnin tarjolla olevat välineet helpossa ja ymmärrettävässä muodossa. Kuultuamme asiakkaan tavoitteet ja budjetin räätälöimme kanavista yksinkertaisen kokonaisuuden, joihin tuotamme tarvittavan sisällön. Tavoitteenamme on valita vain tehokkaimmat yrityksen tavoitetta edistävät keinot.
Tällä hetkellä meiltä tyypillisesti ostettava digimarkkinointi sisältää mm. seuraavia elementtejä:
Tarjoamme helposti ymmärrettävät ja selkeästi hinnoitellut digitaalisen markkinoinnin ratkaisut avaimet käteen –periaatteella. Ota yhteyttä ja kysy meidän suositus sinulle parhaiten sopivista digimarkkinoinnin välineistä.